Näistä keväisistä maisemista lakaisin itseni pitkäksi viikonlopuksi sisämaahan Sichuanin maakunnan pääkaupunkiin, Chengduun.
Sichuan on kansainvälisesti kuuluisa tulisesta ruuasta. Toinen tulisen ruuan kehto on Kiinassa Hunanin maakunta. Mutta nyt siis koeteltiin makunystyröitä Sichuanilaisen ruuan kanssa. Tulisen ruuan lisäksi Chengdu on kuuluisa pandoista. Sichuanin mailla elelee viimeiset luonnonvaraiset tämän lajin edustajat.
Luonnonvaraisia pandoja ei kannata toivoa löytävänsä, mutta Chengdun alueella toimii niin panda reservaatti, kuin myös pandojen tutkimus- ja kasvatuskeskus. Viimeksi mainittu on turistien suuressa suosiossa, ja oli meidänkin matkaohjelmassamme. Pandoista enemmän myöhemmin.
Chengdu on noin 5 miljoonan asukkaan kaupunki, joka sijaitsee inan etelämpänä kuin Shanghai, joten saimme nauttia lämpimistä (25-30 astetta) kevät keleistä koko reissumme ajan. Vaikka Chengdu on yksi sisämaan vilkkaimmista lentolinkeistä, ei kaupunki juuri kansainvälisyydellään voi kehuskella.
Chengdussa on kait olemassa pieni expattiyhteisö, mutta mitään merkkejä ulkomaalaisten asukkien vaikutuksesta emme visiitillämme nähneet. Länkkäribaareissa ei ollut muuta jälkeä länsimaalaisista, kuin paikan joskus pystyttäneen hemmon nimi.
Shopping street.
Päätimme lähteä etsimään merkkejä länsimaalaisuudesta (teki siis mieli skumppaa) paikallisesta Carrefourista. Noh, olisihan se pitänyt tajuta, että vaikka Shanghain Carreihin on kahden vuoden sisällä tullut laajat valikoimat tuontijuomia, ei se tarkoita että asia näin olisi muualla maassa. Löysimme itsemme ihmettelemästä paikallista King olutta kiinalaisen myyjän koittaessa myydä meille Harbinia.
Illalla lähdimme etsiskelemään paikallisia makunautintoja. Varsinaisia baarikatuja ei meille oltu osattu hotellista suositella, joten suuntasimme karttaan merkitylle night leisure alueelle. Jo kaukaa tiesimme olevamme oikeilla jäljillä kun joen toisella puolella vilkkuivat stropot, ja neon valot loistivat kymmenissä eri väreissä.
Night leisure street. Yes, there is also food.
Kortteli oli varustettu kiinalaisilla ruoka- ja karaokepaikoilla (osa ulkoilma). Hetken kierreltyämme tajusimme ettei mistään löydy kuvallista, saati englanninkielistä menua. Päädyimme tuliseen hot potiin, josta Chengdu on kuuluisa. Lisäksi näin ruokien osoittelu viereisistä pöydistä olisi mahdollista.
Meitä ei kuitenkaan olisi ravintolaan haluttu. Ilmeisesti tarjoilijat olivat sitä mieltä ettei meistä kiinaa osaamattomina ole muuta kuin harmia. Kun emme lukuisista vihjeistä huolimatta suostuneet poistumaan, niin paikalta löytyi asiakkaiden joukosta englantia hieman puhuva mies, jolle selvitimme että haluamme pöydän, juomista ja ruokaa.
HOT pot.
Asiat alkoivat rullaamaan ja saimme osoittelemalla mitä halusimme, ja hieman muitakin ruokalajeja. Sanoisin että erittäin tulista ja maukasta. Vaikka blondin makuaisti on erittäin harjaantunut tuliseen ruokaan, jossain vaiheessa ateriaa oli pakko turvautua paikallisten keinoihin, pähkinäsoijamaitoon. Huh, kun auttoi.
Peanut soya milk. I recommend.
Ruuan tulisuus ei kuitenkaan päässyt yllättämään, mikä pääsi, oli ruuan öljyisyys. Nyt voi ihmetellä miten kiinalainen ruoka voi olla enää öljyisempää kuin se yleensä on. Mutta kylläpä vain voi. Esimerkiksi sen sijaan että hot potista nostettaisiin ruuat kippoon jäähtymään, ja popsittaisiin siitä parempii suihin, niin meille annettiin ainoastaan kulhot puolillaan öljyä. Muistin kätköistä kaivelimme, että öljy on tarkoitus maustaa. Ja koska suoraan kiehuvasta öljystä ei tee mieli suuhunsa sapuskaa mättää oli ruuat pakko liottaa öljykipossa ennen mutustamista. Noh, sisäinen kolestroli- ja verenpainepeikko kehoitti hakemaan muuta vaihtoehtoa, joten tyhjennettyämme muutaman lautasen aloimme käyttämään niitä ruuan laskualustana.
Mutta vielä hieman mausteista. Chili on tietysti se millä ruoka Sichuanissa aina maustetaan. Sen lisäksi paikalliseen maustepöytään kuuluu etikka (ehdoton suosikkini), korianteri (toinen kestolempparini), suola, sokeri, arominvahvike (epäilisin MSG?ä) ja osterikastike (josta pysyn aina kaukana). Ja täytyy tunnustaa, jäin hieman kaipaamaan runsaalla lurauksella etikkaa, parilla ruokalusikallisella tuoretta korianteria ja hyppysellisellä sokeria sekä arominvahviketta vahvistettua öljykippoani. Vaikka en ole valmis uittamaan kaikkea siinä, niin toi pikku dippi kivan mauan lihaan. Mistähän se johtuu että mielestäni Suomessa tarjotaan vain mautonta mössöä... (vihje: muista chilin riippuvuutta aiheuttavat vaikutukset ja mieti MSG?ä)
Sichuan fast food. Minced pork, noodles, chili, salt, vinegar, sugar and MSG. Yummy!
Ulkomaalaisen muisti huononee kummasti Shanghaissa. Löysin itseni närkästyneenä kiinalaisten ennakkoluuloisesta asenteesta. Ravintolat eivät halunneet meitä sisälle, mainosten jakajat kiersivät meidät kaukaa ja myyjät eivät halunneet tulla lähelle. Ihan kuin en olisi osa tätä yhteiskuntaa. Asiat joita kaupasta etsin, eivät olleet saatavilla.
Samaan aikaan koin jotain mikä Shanghaissa on jo menetetty kauan aikaa sitten. Kukaan ei jaksa tosissaan koittaa rahastaa tai huijata laowaita. Taksikuskit eivät edes lähde neuvottelemaan hinnoista, vaan mittarilla mennään. Kaupustelijat eivät osaa pyytää tähtitieteellisiä hintoja. Pullo mehua on 2 yuania, kuten se on kiinalaisellekin. Rannerengas on 5 yuania, kuten se on kiinalaisellekin. Toisaalta ehkä ympäri mennään, ja vielä joku päivä Shanghaissa päästään siihen tilaan että voimme hylätä nimityksen laowai, ja kaikkia kohdellaan tasapuolisesti. Nothing's lost forever.
Suosittelen matkaa Chengduun kaikille jotka asuvat Kiinassa. Turisteille en niinkään. Chengdun nähtävyydet rajoittuvat pandoihin, ja viereisen Leshanin maailman suurimpaan Buddha-patsaaseen. Mutta varsinkin Shanghaissa asuville se voi olla ihan paikallaan oleva muistutus kuinka paljon asiat ovat muuttuneet. Siis jos nyt ylipäätänsä haluaa kokemuksia siitä millainen Kiina muualla on. Matka Shanghaista Chengduun tuntui melkein samalta, kuin aikoinaan matka Suomesta Shanghaihin. Tervetuloa Chengduun ja menneisyyteen.
Luettu: 1003
