Vapaudenpatsas

Sijainti: Pohjois-Amerikka > Yhdysvallat > New York

Vapaudenpatsas Vapaudenpatsas on Yhdysvaltain ja New Yorkin tunnetuimpia nähtävyyksiä. Patsas itse on 46 metriä korkea, mutta jalusta mukaan lukien sen korkeus nousee 93 metriin. Patsaaseen pääsee New Yorkista lautalla. Ensimmäiset lautat lähtevät aamulla kello kuusi. Patsaan jalustassa pidetään nykyisin museota.

Syyskuun 11. 2001 terrori-iskun jälkeen lautan turvatoimet ovat tiukentuneet. Lautalle mennessä kävellään metallinpaljastimen läpi, ja tarkistetaan reput ja muut. Joka tapauksessa Vapaudenpatsas on ensikertalaiselle ns. must see -nähtävyys

Taj Mahal   (Intia, Āgra)
Taj Mahal on Agrassa Uttar Pradeshin osavaltiossa Intiassa sijaitseva monumentti. Sen rakennutti Shah Jahan muistoksi persialaiselle, synnytyksessä kuolleelle lempivaimolleen, Arjumand Banu Begumille (tunnetaan myös nimillä Mumtaz-ul-Zamani ja Mum...

Klai Kangwon palatsi   (Thaimaa, Hua Hin)
Klai Kangwon palatsi on Thaimaan nykyisen hallitsijan kuningas Rama VII? vuonna 1929 rakentama edelleen kuningasperheen käytössä oleva kesäpalatsi. Se koostuu kolmesta espanjalais-siirtomaatyylisestä rakennuksesta, joista on näkymä merelle. Ku...

Yungangin luolat   (Kiina, Datong)
Datongissa olevissa Yungangin luolissa (Shanxin provinssissa) on 252 luolaa ja 51 000 patsasta. Ne edustavat 400- ja 500-luvuilta peräisin olevaa ainutlaatuista buddhalaista luolataidetta. Viisi luolaa on Tan Yaon luomia. Ehdottomassa yksinkertaisuu...

Samarkand - kulttuurien risteys   (Uzbekistan, Samarkand)
Samarkandin historiallinen kaupunki määritellään maailman kulttuurien risteykseksi ja synteesiksi. Samarkand alkoi kehittyä 600-luvulla eKr. ja se saavutti merkittävän kukoistuskauden timurid-aikakaudella 1300-1400-luvuilla. Suurimmat rakennuk...

Potalan palatsi   (Kiina, Lasa)
Potalan palatsi, Dalai Laman talvipalatsi 600-luvulta lähtien, symbolisoi tiibetiläistä buddhalaisuutta ja sen keskeistä roolia Tiibetin perinteisessä hallinnossa. Rakennukset valkoisine ja punaisine palatseineen ja sivurakennuksineen rakennetti...

Bamiyan laakso   (Afganistan, Bāmīyān)
Bamiyan laakson kulttuuriympäristö ja arkeologiset jäännökset. Alue tunnetaan erityisesti talibanien maaliskuussa 2001 tuhoamista kahdesta valtavasta Bamiyanin Bauddha-patsaasta, jotka on veistetty 500-luvulla. ...

Gizan sfinksi   (Egypti, Kairo)
Kuuluisin sfinksi sijaitsee Egyptissä Gizan tasangolla kolmen pyramidin vieressä. Se on noin 20 metriä korkea ja 73,5 metriä pitkä. Kasvojen leveys on 4,15 metriä ja ne oli alkujaan maalattu punaisilla, sinisillä ja vihreillä väreillä. Sfin...

Lamun vanha kaupunki   (Kenia, Lamu)
Lamun vanha kaupunki on eteläisen Afrikan vanhin ja parhaiten säilynyt swahilikulttuurin asutus. Täällä on sitä paitsi säilytetty perinteisiä toimintoja. Kaupunki on rakennettu korallikivestä ja mangrovepuusta. Sille on leimallista yksinker...

Essaouiran Medina   (Marokko, Essaouira)
Essaouria on harvinainen esimerkki myöhäisen 1700-luvun linnoitetusta kaupungista, joka on rakennettu eurooppalaisen sotilasarkkitehtuurin periaatteiden ja pohjoisafrikkalaisen perinteen mukaan. Rakentamisen jälkeen kaupunki on ollut suuri kansain...

Buganda-kuninkaiden haudat   (Uganda, Kampala)
Buganda-kuninkaiden haudat Kasubissa käsittävät liki 30 hehtaaria Kampalan vuorenrinteillä. Suurinta osaa maasta käytetään maanviljelyksessä, jota tehdään perinteisin menetelmin. Huipulta löytyy Kabaka-kansan palatsi Bugandassa. Palatsi ra...

Uluru   (Pohjoisterritorio, Alice Springs)
Maailman suurin kivi keskellä Australian mannerta, n. 450 km Alice Springsistä on aboriginaalien pyhä paikka. Auringonlasku ja -nousu ovat upea värinäytelmä. Yhtenä maailman suurista luonnonihmeistä Uluru / Ayers Rock -monoliitti kohoaa 348 m...

Fraser Island   (Queensland)
Saaren pinta-ala on 1 630 km2 ja sen on maailman suurin hiekkasaari. Se sijaitsee maan itärannikolla, Queenslandissä. Fraser Islandin alkuperäinen nimi K'Gari tarkoittaa paratiisia. Eurooppalaisten uudisasukkaiden tulo saarelle aiheutti sen, ettei...

Greater Blue Mountains -alue   (Uusi Etelä-Wales)
Alue sijaitsee Blue Mountains -vuoristossa New South Walesissa. Se koostuu 1,03 miljoonasta hehtaarista metsäistä maastoa hiekkakivitasangolla. Alueella esiintyy 90 erilaista eukalyptuslajia sekä 114 kotoperäistä ja 120 kansallisesti harvinaista...

Heard ja McDonaldinsaaret   (Länsi-Australia, Perth)
Karut ja asumattomat saaret sijaitsevat Eteläisellä jäämerellä ja ne on nimetty löytäjiensä mukaan 1850-luvulla. Heardinsaaren maasto on vuorista ja se on osittain jäätiköiden peitossa. Saarella on 2 745 metrinen tulivuori Mawson Peak, jok...

Iso Valliriutta   (Queensland)
Iso Valliriutta on maailman suurin koralliriutta ja yksi maailman vaikuttavimmista luontokokonaisuuksista. Valliriutta on noin 2 300 kilometriä pitkä ja se peittää alleen noin 20 000 km2:n alueen. Valliriutta koostuu tuhansista erillisistä riuto...

Kakadun kansallispuisto   (Pohjoisterritorio)
Kansallispuisto on laaja luonnonsuojelualue. Sen pinta-ala on 19 804 km2. Puisto on erinomainen esimerkki meneillään olevasta ekologisesta ja biologisesta prosessista sekä mahtavista luonnonilmiöistä. Kakadun alueelta on löytynyt rikkaita miner...

Lord Howen saariryhmä   (Uusi Etelä-Wales)
Saariryhmään kuuluu Lord Howen saaren lisäksi Wheatsheaf Islet ja Ball´s Pyramid. Lod Howen saari on pieni, noin 10 km pitkä ja 1,5 km leveä, puolikuun muotoinen saari, joka sijaitsee 600 km Australian rannikolta itään. Lord Howe kuuluu meren...

Macquariesaari   (Tasmania)
Saari on osa Tasmanian osavaltiota ja se sijaitsee Eteläisessä jäämeressä Australian ja Etelämantereen puolessavälissä. Saari on Australian eteläisin kohta ja sen pinta-ala on 128 km2. Saarella on Australian Antartic Divisionin tukikohta, jo...

Purnululun kansallispuisto   (Länsi-Australia)
Kansallispuisto sijaitsee Länsi-Australian osavaltiossa ja se on laajuudeltaan 2 397,23 km2. Purnululu on aboriginaalien antama nimi puiston alueella sijaitsevalle Bungle Bunglen vuorijonon hiekkakivialueelle. Vuorijono on tunnettu hiekkakividoomeis...

Queenslandin tropiikki   (Queensland, Townsville)
Queenslandin tropiikki käsittää useita kansallispuistoja 450 km:n matkalla Australian koillisrannikolla Townsvillen ja Cooktownin välillä. Alue on kokonaisuudessaan 894 420 hehtaaria ja se muodostuu 41 kansallispuistosta ja lukuisista muista luo...

Royal Exhibition Building ja Carlton Gardens   (Victoria, Melbourne)
Royal Exhibion Building sijaitsee Melbournessa, Carlton Gardens -puistossa ja se on valmistunut vuonna 1880. Rakennuksessa on pidetty mm. Australian parlamentin ensimmäinen istunto toukokuussa 1901. Rakennus on viimeisiä 1800-luvulta säilyneitä s...

Shark Bay   (Länsi-Australia)
Shark Bayn alue käsittää 23 000 km2 alueen, Francois Peronin kansallispuiston sekä muita suojelualueita. Se sijaitsee Gascoynen alueella Australian läntisimmällä alueella. Shark Bayn lahti kattaa noin 10 000 km2 vesialueen ja siinä on lukuisi...

Sydneyn oopperatalo   (Uusi Etelä-Wales, Sydney)
Oopperatalo on yksi 1900-luvun omaperäisimmistä ja kuuluisimmista rakennuksista. Sen on suunnitellut tanskalainen arkkitehti Jørn Utzon. Oopperatalo sijaitsee Sydneyn sataman Bennelong Pointissa lähellä Sydney Harbour Bridgeä. Rakennus lähiymp...

Tasmanian erämaat   (Tasmania)
Tasmanian erämaat ovat yksi Australian suurimmista luonnonsuojelualueista ja sen pinta-ala on 13 800 km2, melkein 20 % Tasmanian pinta-alasta. Alue on maailman viimeisiä lauhkean vyöhykkeen erämaa-alueita ja sen kalkkikiviluolista on löydetty vi...

Willandran järvialue   (Uusi Etelä-Wales)
Alue sijaitsee Uuden Etelä-Walesin lounaisosassa ja sen laajuus on 2 400 km2. Alue on merkittävä sekä luonnoltaan että kulttuuriselta arvoltaan. Siellä on jäänteitä varhaisista sivilisaatioista, kuten esim. maailman vanhin polttohautauspaikk...

Skeppsholmenin saari   (Ruotsi, Tukholma)
Skeppsholmenin saarella sijaitsee Nykytaiteen museo (Moderna muséet), yksi maailman 1900-luvun taiteen kärkimuseoista. Samassa rakennuksessa sijaitsee myös Arkkitehtuurimuseo (Arkitekturmuseum). Skeppsholmenin saarelta löytyvät myös Svensk Form...

Tukholman vanha kaupunki   (Ruotsi, Tukholma)
Vanhassa kaupungissa on nähtävänä jälkiä Tukholman ensimmäisistä rakennuksista 1200-luvulta. Sieltä löytyy paljon mielenkiintoisia putiikkeja sekä viehättäviä kahviloita ja hyviä ruokapaikkoja. Kadut ovat kapeita, tunnelma ainutlaatuin...

Rooman Colosseum   (Italia, Rooma)
Vuonna 2007 maailman seitsemän uuden ihmeen joukkoon valittu Colosseum on Rooman keskustassa sijaitseva amfiteatteri, jonka rakentaminen ajoittuu Flavius-sukuisten keisarien aikaan vuosina 72-80. Kuuluisat gladiaattoritaistelut sekä muut spektaakke...

Hagia Sofia   (Turkki, İstanbul)
Hagia Sofia (muinaiskreikaksi Ἁγία Σοφία, Pyhä viisaus) on rakennus Istanbulissa Turkissa. Se rakennettiin aluksi ortodoksiseksi kirkoksi vuonna 537, mutta siitä tuli moskeija, kun turkkilaiset valtasivat Konstantinopolin vuonna 1453. Vuo...

Prahan kansallismuseo   (Tšekki, Praha)
Tšekin pääkaupungin Prahan kansallismuseo perustettiin vuonna 1818 paikallisen luonnonhistorian museoksi. Se valmistui 1890 uusrenessanssityyliin. Museo sijaitsee Václavin aukion yläpäässä ja se on yli 70 metriä korkea. Rakennuksen eteishall...

Karlskronan sotilaskaupunki   (Ruotsi, Karlskrona)
Karlskrona on ainutlaatuinen esimerkki eurooppalaisesta sotilaskaupungista 1600-luvulta. Kaupungin muinainen suunnittelu ja monet rakennukset ovat säilyneet koskemattomina....

Visbyn hansakaupunki   (Ruotsi, Visby)
Visby, entinen Gotlannin viikinkikaupunki, oli Hansan keskus Itämerellä 1100-1300-luvuilla. Visbyn ympyrämuuri ja yli 200 taloa 1200-luvulta tekevät kaupungista parhaiten säilyneen Pohjois-Euroopan kauppakaupungin. ...

Jellingin hautakummut, riimukivet ja kirkko   (Tanska, Jelling)
Hautakummut ja yksi riimukivistä ovat hyvä esimerkki pakanallisesta pohjoismaisesta kulttuurista. Loput riimukivet ja kirkko kuvaavat tanskalaisten kristinuskoon kääntymistä 900-luvun puolivälissä. ...

Roskilden katedraali   (Tanska, Roskilde)
Katedraali oli ensimmäinen goottilainen katedraali, joka rakennettiin tiilestä Skandinaviaan. Se rakennettiin 1100- ja 1200-luvuilla ja myöhemmin 1800-luvulla valmistui sen asehuone ja sivukappeli. Muut Pohjois-Euroopan kirkot ovat saaneet vaikutt...

Kronborgin linna   (Tanska, Helsingør)
Linna sijaitsee Helsingörissä ja sillä symbolista arvoa tanskalaisille, koska linnalla oli ratkaiseva rooli pohjoisen Euroopan historiassa 1500-1700-luvuilla. Tämän ainutlaatuisen renessanssilinnan rakentaminen aloitettiin 1574 ja linna on säil...

Vanha Rauma   (Suomi, Rauma)
Rauma on Suomen vanhimpia satamia. Kaupunki on rakennettu fransiskaaniluostarin ympärille ja Pyhän ristin kirkko 1400-luvun puolivälistä on yhä jäljellä. Rauma on ainutlaatuinen esimerkki vanhasta pohjoismaisesta puukaupungista. Kaupunki paloi...

Suomenlinnan linnoitus   (Suomi, Helsinki)
Linnoitus on ainutlaatuinen eurooppalaisen sotilasarkkitehtuurin monumentti, jonka rakennustyöt aloitettiin vuonna 1748. Linnoitus rakennettiin Ruotsin toimesta ryhmään saaria Helsingin sataman edustalle ja historiallisena muistomerkkinä ja näht...

Petäjäveden vanha kirkko   (Suomi, Petäjävesi)
Kirkko rakennettiin vuosina 1763-1764 Petäjäveden kylän kirkoksi Keski-Suomeen. Se on luterilainen maakuntakirkko, joka on rakennettu tyypillisen arkkitehtuuritradition mukaisesti, jota tapaa vain itäisessä Skandinaviassa. Kirkossa esiintyy vaik...

Verlan ruukki ja verkatehdas   (Suomi, Jaala)
Jaalassa sijaitseva ruukki ja verkatehdas ja niiden asuntoalue ovat ainutlaatuisia, merkittäviä ja harvinaisia esimerkkejä paperimassan, paperin ja puun pienimuotoisesta maakuntateollisuudesta, joka kukoisti Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikass...

Sammallahdenmäen pronssiaikaiset haudat   (Suomi, Lappi)
Yli kolmekymmentä graniittista kiviröykkiötä Sammallahdenmäen pronssikautisella kirkkopihalla ovat esimerkkejä hautarituaaleista sekä sosiaalisista ja uskonnollisista tavoista Pohjois-Euroopassa yli kolmetuhatta vuotta sitten. ...

Urnesin puukirkko   (Norja, Ørnes)
Sognin ja Fjordanen luonnonmaisemassa sijaitsee Urnesin puukirkko, joka rakennettiin 1100-1200-luvuilla. Kirkko on ainutlaatuinen esimerkki skandinaavisesta puuarkkitehtuurista ja se on saanut vaikutteita kelttiläisestä taiteesta sekä viikinkiperi...

Bergenin Bryggen   (Norja, Bergen)
Suuri satama on muisto Bergenin merkityksestä Hansan kauppaimperiumin aikana 1300-luvulta 1500-luvun puoliväliin. Useat tulipalot, joista viimeisin vuonna 1955, ovat vahingoittaneet Bryggenin kauniita puutaloja, mutta osa niistä on säilynyt. Mone...

Rørosin vuoristokaupunki   (Norja, Røros)
Kaupunki sijaitsee korkealla tunturilla ja siellä on valmistettu kuparia. Kaivos perustettiin 1600-luvulla ja sitä käytettiin 333 vuotta aina vuoteen 1977 saakka. Kaupunki rakennettiin kokonaan uudelleen sen jälkeen, kun ruotsalaiset joukot tuhos...

Altan kalliopiirrokset   (Norja, Alta)
Altavuonossa lähellä napapiiriä olevat kalliopiirrokset todistavat, että paikassa on ollut asuinsija vuodesta 4200 vuoteen 500 eKr. Tuhansista maalauksista ja piirroksista on saatu tietoja ympäristöstä ja ihmisen toiminnasta pohjoisessa esihis...

Gammelstadin kirkonkylä   (Ruotsi, Luleå)
Pohjanlahden pohjukassa sijaitseva Gammelstad on ainutlaatuinen esimerkki perinteisestä kirkkokaupungista, joita on pohjoisessa Skandinaviassa. Kaupungin 424 puutaloa sijaitsevat 1400-luvulta peräisin olevan kivikirkon välittömässä läheisyydes...

Historiallinen teollisuusympäristö   (Ruotsi, Falun)
Kaivosalue Stora Stöten Falunissa on alueen ensimmäisiä kaivostoiminnan ja metallintuotannon paikkoja ainakin 1200-luvulta lähtien. Kauniit historialliset rakennukset yhdessä teollisuuden jäänteiden ja asumusten kanssa, joita on suurella aluee...

Skogskyrkogården Tukholmassa   (Ruotsi, Tukholma)
Skogskyrkogården rakennettiin vuosina 1917-1920 kahden arkkitehdin, Gunnar Asplundin ja Sigurd Lewerentzin, suunnittelemana. Skogskyrkogården on erinomainen esimerkki siitä, miten arkkitehtuuri ja 1900-luvun kulttuurimaisema ovat sulautuneet kirkk...

Aranjuezin kulttuurimaisema   (Espanja, Aranjuez)
Aranjuezin kulttuurimaisema on osa monimutkaisia olosuhteita: luonnon ja ihmisen , vesistöjen ja geometristen maastonmuotojen, maaseudun ja kaupungin sekä huolellisesti soviteltujen puuyhdyskuntien ja palatsirakennusten arkkitehtuurin välillä. Ku...

New Lanarkin pieni kylä   (Iso-Britannia, Lanark)
New Lanark on pieni kylä Skotlannin kauniissa maisemassa, jossa filantroopit ja utopisti Robert Owen loi malliteollisuusyhteiskunnan varhaisella 1800-luvulla. Vaikuttavat kehräämörakennukset, tilavat ja hyvin suunnitellut työntekijöiden asunnot...

Villa d'Este   (Italia, Tivoli)
Tivolissa oleva Villa d'Este palatseineen ja puutarhoineen on merkittävin, laajin ja valaisevin esimerkki kypsästä renessanssikulttuurista. Sen innovatiivinen suunnittelu ja arkkitehtoniset osat puutarhassa (kuvioidut suihkulähteet jne.) tekevät...

Tugendhatin huvila   (Tšekki, Brno)
Brnossa sijaitseva Tugendhatin huvila on arkkitehti Mies van der Rohen piirtämä. Se on ainutlaatuinen esimerkki modernin arkkitehtuurin kansainvälisestä tyylistä, joka kehittyi Euroopassa 1920-luvulla. Hyödyntämällä modernin teollisuustuotan...

Tournain Notre-Damen katedraali   (Belgia, Tournai)
Katedraali on yksi maan merkittävimmistä arkkitehtonisista monumenteista. Siniharmaasta kivestä tehty katedraali sijaitsee Schelden eteläisellä törmällä Tournaissa ja sen rakentaminen aloitettiin 1100-luvulla. Rakennus edustaa kolmen eri aika...

Spiennesin neoliittiset piikivikaivokset   (Belgia, Mons)
Spiennesin piikivikaivokset sijaitsevat noin 6 km? päässä Monsista, Borinagen hiilikaivosalueen itälaidalla. Ne ovat Euroopan varhaisimmat ja suurimmat antiikinajalta säilyneet kaivokset. Kaivoksia käytettiin noin 4000 eKr ja 750 eKr välisenä...

Plantiin-Moretus -museo   (Belgia, Antwerp)
Museo on erikoistunut kuuluisiin kirjanpainajiin Plantiiniin ja Moretukseen ja se sijaitsee heidän entisen painoyrityksensä tiloissa Antwerpenissä. Plantiin perusti painoyhtiön 1500-luvulla ja hänen kuoltuaan se siirtyi hänen vävynsä Moretuks...

Canal du Centren neljä nostolaitetta ja niiden ympäristö   (Belgia, La Louvière)
Nostolaitteet on neljän hydraulisen nostolaitteen sarja lähellä La Louvièren kaupunkia. Ne sijaitsevat 7 km matkalla Canal du Centre -kanavassa, joka yhdistää Maas- ja Schelde- joet. Vedentaso nousee matkalla yli 66 metriä, joten nostolaitteet...

Brysselin Grand-Place   (Belgia, Brussels)
Brysselin keskusaukiota reunustaa Kaupungintalo, Kuninkaan talo sekä eri ammattikuntien rakennukset. Toria pidetään yhtenä maailman kauneimmista. ...

Bruggen historiallinen keskusta   (Belgia, Brugge)
Brugge on kaupunki Länsi-Flanderin maakunnassa ja sen on yksi maan merkittävimmistä matkailunähtävyyksistä, sillä kaupungin keskusta on säilytetty lähes kokonaan keskiaikaisessa asussa. Kaupungissa on useita kanavia ja sitä kutsutaankin Poh...

Madriu-Claror-Perafitan laakso   (Andorra)
Laakso on noin 4000 hehtaarin suuruinen ja se kattaa 9 % Andorran pinta-alasta. Laaksoa suojellaan, sillä se on pysynyt harvinaisen muuttumattomana 700 vuoden ajan. Alue muodostuu jäätiköistä, kalliojyrkänteistä ja metsäisistä laaksoista. Si...

Butrint   (Albania, Sarandë)
Butrint on yksi Balkanin merkittävimmistä arkeologisista kohteista. Se sijaitsee Kaakkois-Albaniassa syrjäisellä maaseudulla lähellä Kreikan rajaa ja sinne pääsee parhaiten vierailemaan Sarandan kaupungista. Arkeologisissa kaivauksissa on ha...

Rietveld-Schröder -talo   (Alankomaat, Utrecht)
Talo on entinen yksityinen asuintalo Utrechtissä. Sen on suunnitellut arkkitehti Gerrit Rietveld vuonna 1924 ja se on arkkitehtonisesti merkittävä, sillä talo yksi parhaista säilyneistä De Stijl -arkkitehtuurin mallikappaleista. Talon ulkopinta...

Amsterdamin puolustusrintama   (Alankomaat, Amsterdam)
Puolustusrintama on Amsterdamin kaupungin ympärille vuosina 1880-1914 rakennettu linnoituksien rengas. Siihen kuuluu 42 linnoitusta sekä laajat alankoalueet, jotka on helposti vedellä täytettävissä siten, ettei senaikaiset ajoneuvot päässeet ...

Metsämuseo   (Suomi, Parkano)
Mielenkiintoinen näyttelyhalli ja savottamiljöö. Avoinna kesäkaudella 2008 1.6. -10.8. tai sop. mukaan. Lisätietoja 044 786 5511...

Kotiseutumuseo   (Suomi, Parkano)
Parkanon Parooni Gustaf Wredellä (1853-1939) näyttävä ja mielenkiintoinen osasto. Lisäksi kansallispuku- ja kirkko-osastot palauttavat mieliin nostalgisia muistoja. Avoinna kesäkaudella 2008 15.6.-27.7. tai sop.mukaan. Lisätietoja 044 786 5511...

Galleria Raamikko   (Suomi, Parkano)
Avoinna ma-pe 9–17 la 9–13 Muina aikoina sop. mukaan 448 2749...

Viinikanjoen koskikalastus   (Suomi, Parkano)
Parkanon Viinikanjoen kokonaispituus on noin 3 kilometriä. Sen varrella on 4 koskea ja 2 nuotiokatosta. Liikuntarajoitteiset kalastajat on huomioitu, heille on rakennettu kalastuslaituri ja inva-wc Haapaslammen länsirannalle. Laiturille p...

Sopotin laituri   (Puola, Lubań)
Sopotin laituri sijaitsee Sopotin hiekkarannan "keskipisteessä". 511 metriä pitkä laituri rakennetaminen aloitettiin vuonna 1927. Kesäisin turistit valtaavat koko laiturin ja pienet kojut saavat päivittäin suuret tulot. Laituri on yksi Sopo...

Louvre   (Ranska, Pariisi)
Yksi maailman tunnetuimmista taidemuseoista sijaitsee Seinen rannalla Pariisin keskustassa. Louvren tunnetuin osa on sisäpihan lasipyramidi. Museon tunnetuin taideteos lienee melko varmasti Leonardo da Vincin Mona Lisa. Louvre on maailman suosituin...

Sagalund   (Suomi, Kemiö)
Kemiössä sijaitseva Sagalund on ulkoilmamuseo, jonka alue kattaa 26 rakennusta. Sagalundissa voi palata ajassa taaksepäin ja kattava tarjonta roolihahmoja aidontaa kokemusta. Suurimmassa osassa Sagalundia voi liikkua vapaasti, vain tärkeimmät ra...

Fotisgolf   (Suomi, Kemiö)
Fotisgolf yhdistää jalkapallon ja golfin yhdeksi lajiksi. Pelissä tarkoituksena on potkia jalkapalloa esteiden yli/ohi/ali (riippuu rei'än ohjeista) kunnes se on rei'ässä. Fotisgolfissa on, kuten oikeassakin golfissa, 18 rataa joiden parissa ai...

Oliwan katedraali   (Puola, Gdańsk)
1200-luvulla rakennettu katedraali sijaitsee Gdanskin Oliwan kauniissa puistossa. Kirkko on Puolan pisin. Sen vetonaulana ovat 1700-luvun loppupuolella rakennetut urut jotka olivat valmistuttuaan aikansa suurimmat Euroopassa. Sunnuntaiset Jumalanpalv...

Kaarlensilta   (Tšekki, Praha)
Vltava-joen ylittävä Kaarlensilta on kivinen goottilaistyylinen silta Tshekin pääkaupungissa Prahassa. Sillan rakentaminen aloitettiin vuonna 1357. Kaarlensilta on 516 metriä pitkä ja yhdistää Prahan Pienen puolen ja Vanhankaupungin. Siltaa k...

Pisan torni   (Italia, Pisa)
Pisan kalteva torni on Italian Pisan kaupungin tuomiokirkon kellotorni. Rakennus aloitettiin 1173 mutta jo kolmannen kerroksen kohdalla tornin huomattiin kallistuvan kaakkoon. Tornin ympärille 1800-luvulla rakennettu kävelytie kallisti tornia lisä...

"Checkpoint Charlie"   (Saksa, Berliini)
Kylmän sodan aikainen rajanylitys paikka Länsi- ja Itä-Berliinin välillä on nykyään yksi Berliinin ensisijaisista turistinähtävyyksistä. Se sijaitsee Friedrichstraßen, Zimmerstraßen ja Mauerstraßen risteyksessä. Muuri purettiin vuonna 1...

Aboa Vetus   (Suomi, Turku)
Keskiajan Turkuun voi tutustua Aurajoen rannalla Tuomiokirkon lähistöllä. Aboa Vetus tarjoaa näyttäviä kiertokäyntejä maan alle keskiaikaiseen kortteliin, jossa vierailija pääsee näkemään keskiaikaista elämää eri näkökulmista. Museo...

Turun tuomiokirkko   (Suomi, Turku)
Aurajoen rannalla sijaitseva 1200-luvulla rakennettu tuomiokirkko on Turun tunnetuimpia rakennuksia. Sitä pidetään Suomen kansallispyhäkkönä. Kirkon on suunnitellut Engel. Turun tuomiokirkossa on lisäksi myös monen historian henkilön hautap...

Turun linna   (Suomi, Turku)
Keskiaikainen valtakunnan linna Aurajoen suulla, jolla oli suurikin merkitys historiassa. On nykyään Suomen tärkeimpiä muistomerkkejä. Vuonna 2006 se sai 133 401 vierailijaa tutustumaan jylhiin saleihin, pieniin käytäviin, ja moneen muuhun tar...

Dublinin linna   (Irlanti, Dublin)
Viikingit valitsivat tämän rakennuksen paikan "vierailullaan" 1200-luvulla. Se on toiminut mm. linnoituksena, vankilana ja oikeutena. Nykyisin linnassa järjestetään esimerkiksi presidentin vastaanottoja....

Kansallismuseo   (Irlanti, Dublin)
Museo avattiin alunperin vuonna 1890. Näytillä esimerkiksi viikinkeihin, itsenäisyyteen, keltteihin liittyviä esineitä....

Pyhän Patrickin katedraali   (Irlanti, Dublin)
Puukirkko rakennettiin 400-luvulla. Katedraali rakennettiin 1213 ja se nimettiin Irlannin pyhimyksen mukaan. Suurin osa katedraalin maista on aluetta jossa hän kastoi ensimmäiset kristityt. ...

Luxemburgin puutarha   (Ranska, Pariisi)
Puistoa pidetään Pariisin kauneimpana paikkana. Täällä voi nauttia rauhallisuudesta, kauniista ilmasta ja luonnon ihanuudesta. Lähellä oleva Luxemburgin palatsi on Ranskan parlamentin "koti". Kuvassa vain yksi puutarhan lukuisista lähteistä....

Brandenburgin portti   (Saksa, Berliini)
Tunnettu portti rakennettiin kuningas Friedrich Wilhelm II? toimesta 1700-luvulla. Se on klassista kreikkalaista tyyliä ja päällä on voiton jumalattaren patsas....

Stasi-museo   (Saksa, Berliini)
Stasin entinen päämaja on nykyään museo. Museossa on useitakin näyttelyitä kerrallaan ja siellä voi tutustua esimerkiksi entisen sisäministerin Erich Mielken hulppeaan työhuoneeseen. Lisäksi esillä on salakuuntelulaitteita ja muita ennen a...

Ateenan Akropolis   (Kreikka, Ateena)
Tunnetuin antiikin Kreikan linnavuori. Akropolis valittiin vuonna 1987 UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Se on 150 metriä merenpinnan yläpuolella. Arvokkaimmat antiikkiesineet ovat näytillä museossa, joka sijaitsee muutaman sadan metrin pääss...

Buckinghamin palatsi   (Iso-Britannia, Lontoo)
Britannian kuningasperheen koti Lontoossa lienee maailman kuuluisin hallitsijan asunto Valkoisen talon ohella. 1703 rakennettua palatsia laajennettiin vuonna 1847 josta alkaen siinä on ollut 19 tapaamishuonetta, 52 makuuhuonetta, henkilökunnan 188 ...

Golden Gate Bridge   (Yhdysvallat, San Francisco)
Tämä lähes 3 kilometriä pitkä silta on San Franciscon nähtävyys.Silta on 27 metriä leveä ja korkein torni on 227 metriä merenpinnan yläpuolella. Golden Gate oli valmistuttuaan aikansa pisin ketjusilta koko maailmassa. Vuonna 1937 valmistun...

Vapaudenpatsas   (Yhdysvallat, New York)
Vapaudenpatsas on Yhdysvaltain ja New Yorkin tunnetuimpia nähtävyyksiä. Patsas itse on 46 metriä korkea, mutta jalusta mukaan lukien sen korkeus nousee 93 metriin. Patsaaseen pääsee New Yorkista lautalla. Ensimmäiset lautat lähtevät aamulla ...

Grand Canyon   (Yhdysvallat, Flagstaff)
Grand Canyon on Colorado-joen vuosimiljoonien aikana uurtama jyrkkä reunainen kanjoni USA:n Arizonassa. Kanjonilla käy vuosittain miljoonia turisteja, ehkäpä juuri sen hyvien retkeilymahdollisuuksien ansiosta. Ilman retkeilyäkin kanjonilla saa a...

Alcatraz   (Yhdysvallat, San Francisco)
Tämä 60 luvulla suljettu pahamaineinen vankila jättää kylmäksi kaikki museoista pitävät tai pitämättömät. Museossa pääsee tutustumaan vankilaselleihin ja lukemaan kertomuksia miten selleissä on eletty ja ketkä jampat ovat päässeet k...

Empire State Building   (Yhdysvallat, New York)
102-kerroksinen pilvenpiirtäjä New Yorkin keskeisimmän keskustan keskustassa. 1931 valmistunut rakennus on yksi New Yorkin maamerkeistä. 449 metrinen rakennus on Yhdysvaltain toiseksi korkein rakennus. Rakennuksen ensimmäiset 85 kerrosta ovat to...

Playboy-kartano   (Yhdysvallat, Los Angeles)
Lähes jokaisen miehen unelma-matkakohde Playboy-kartano sijaitsee Kalifornian Los Angelesissa. Holmby Hillsin alueellla. 1927 rakennettu kartano on tunnettu Hugh Hefnerin kotina, jossa tapahtuu jatkuvasti. Playboy-kartanon vuosittaiset kulut (esim. ...

Machu Picchu   (Peru, Cusco)
Machu Picchu (tunnetaan myös nimellä inkojen kadonnut kaupunki, on muinainen) on hyvin säilynyt inkakaupunki Andien harjanteella Perussa, Etelä-Amerikassa. Machu Picchu on UNESCOn maailmanperintökohde ja sen vahingoittumisesta runsaan matkailun ...

Kristus-patsas   (Brasilia, Rio de Janeiro)
Kristus Vapahtaja on Jeesusta esittävä 38 metriä korkea ja 700 tonnin painoinen patsas 700 metrin korkuisen Corcovado-vuoren yllä. Patsaan rakentaminen kesti viisi vuotta ja se vihittiin vuonna 1931. Patsas toimii kristinuskon lisäksi Rio de Jan...

Teatro Colón   (Argentiina, Buenos Aires)
Vuonna 1908 Buenos Airesissa avattu Teatro Colón on todellinen maailmanluokan teatteri. Argentiinan ainoana tämänlaisena laitoksena, seitsemän kerroksista Colóniaa käytetään oopperaan, balettiin ja klassiseen musiikkiin. Siellä on 2500 istum...

Goiáksen historiallinen keskusta   (Brasilia, Goiás)
Goiás on todistanut keskisen Brasilian miehityksen ja kolonisaation 1700- ja 1800-luvuilla. Kaupunkisuunnittelu on esimerkki paikallisiin oloihin sopeutuneesta kaivoskaupungista. Niin julkisten kuin yksityisten rakennusten arkkitehtuuri on vaatimato...

Suosituimmat

Mainosta tässä!
Ota yhtettä lomakkeella
tai info@globe.fi